13. maaliskuuta 2016

Neulontalakkopakko

Hiljaisuus blogin puolella on ihmetyttänyt joitain lukijoitani. Joululomalla sain oikeaan olkapäähän kiertäjäkalvon tulehduksen eikä peijooni millään meinaa parantua. Neulominen ja virkkaaminen on kiellettyjä, pahimpina hetkinä kaikki käsillä tekeminen. Tässä muutama neuletyö, jotka odottavat valmistumista ja yksi uhallakin neulottu pipo. 


Tästä on tulossa sukka. Lanka Dropsin merinolanka.



Tästäkin sukka, miehelle teen. 7Veikka Raitaa ja mustaa Drops-lankaa vuorokerroksina.


Ja tämä pipo oli vain saatava tehtyä, kun ostin uuden takin joka suorastaan huusi keltaista pipoa kaverikseen. Lankasiilossakin oli hamstrattuna tätä keltaista Isoveljeä.  Ohjeena Kotivinkistä talteen repäisty ohje, oiskohan kolmas mun tekemä pipo tällä ohjeella. Olkapää ei tykännyt, mutta tämän jälkeen en ole sitten neulonutkaan (eli joululoman jälkeen) kuin korkeintaan koululaisten töitä korjannut byyäääh......


Lankakopat olen piilottanut itseltäni enkä lankakauppoihin ole mennyt itseäni kiusaamaan. Taitaa neulomukset jatkua syksyllä vasta. Pientä ompeluhommaa olen saanut tehtyä, teen niistä erikseen postauksen. 


3 kommenttia:

  1. Kaunis on tuo pipon pintakuvio! Tykkään kovasti itsekin keltaisesta. Tommonen miulle!

    VastaaPoista
  2. Kaunis on tuo pipon pintakuvio! Tykkään kovasti itsekin keltaisesta. Tommonen miulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää pipon ohje löytyvän Novitan sivuilta. Tässä linkki http://arkisto.novitaknits.com/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=93908
      Tosi helppo malli ja pipo istuu hyvin päähän.

      Poista