5. heinäkuuta 2018

Weekend bag Marimekon kankaasta

Olen jo pari vuotta haaveillut ompelevani juuri tästä kankaasta viikonloppulaukun itselleni ja kun kangas keväällä osui Marimekon tehtaanmyymälässä Kyyjärvellä käteeni alehintaan, laitoin homman tulille. Kaavan olen napannut Laukkuhullun ompelukirjasta, mutta olen muokannut sitä aika paljon. 
Kangas Marimekon Pikkukivet -kanvaasia.


Ennenkuin pääsin aloittamaan, piti tilata sieltä, täältä ja tuolta kaikenlaista nippeliä, lenkkiä, hihnaa ja nastaa. Tilasin ainakin Slöjdiltä tuota suosikkinahkahihnaani ja en edes muista mistä kaikkialta tilasinkaan, mutta siinä vaiheessa kun tilasin Karnaluksista vahingossa 100 D-rengasta, päätin rauhoittua. Onneksi ne maksoivat vain 12e, että taloudellinen menetys ei ollut suuri ja eipä tartte varmaan enää D-renkaita mistään tilailla jatkossa....

Laukun pohjassa on on 6 kappaletta metallisia nastoja, ns. laukunjalkoja, ettei pohja ota maahan täysillä kiinni ja pohjaan olen ommellut kovikkeeksi nahkapaperia. 
Vuoriksi ompelin hattarapinkkiä puuvillakangasta. 




Kyllä tällä kehtaa tavaransa kantaa ja kerran jo junamatkalla testasin tätä. Ihan joka paikkaan ei henno tätä ottaa mukaan, esim. Onnibussin matkatavarakonttiin en kyllä halua tätä laittaa likaantumaan. Tällä reissataan nätisti ja tyylikkäästi.

LINTUMEKKO

Ompelin scuba-kankaisen mekon töihin viime talvena. Pieneksi lisämausteeksi silitin helmaan lintusen. Kaulakoru ja mustavalkoinen laukku on myös itsetehtyjä. Pinkki laukku H&M.


Tämmöisiä ihania silitettäviä brodeerauksia ostin New Yorkerista aikaisemmin talvella. 
Paketissa oli 6-7 kuviota (lintuja, ruusuja) ja hinta vain pari euroa. 



Nahkapaperia ja korkkikangasta

Osui käsityömessuilla ja Eurokankaassa kouraan nahkapaperia ja korkkikangasta. 
Heti piti nopeasti hurauttaa pari pussia. 



Tuo nahkapaperi pitää ehdottomasti kastella, että sen saa taipuisaksi ja sitä on helppo ommella. Kestää kyllä kovaakin vääntöä ja käsittelyä. Korkkikangas taas ei kestä pesua, että ihan käyttövaatetta ei kannata siitä tehdä. 



Pussukat ommeltu ihan vaan ensin perusmalliin ja 
sitten ne 'kauppakassikulmat' leveänä sinne pohjaan. 









Langasta

Onpa vierähtänyt aikaa viime postauksesta. Instagramiin on niin helppo laitella töitään näkyville, että tahtoo tämä blogin päivittäminen jäädä. Tämä on itselle kuitenkin semmoinen päiväkirja omista aikaansaannoksistaan, että hyvä laittaa näitä muistiin tänne. 

NEULOEN

Näitä säärystimiä tuli muutama pari neulottua. Helppo kuvio ja helppo malli, suoraa pötköä vaan. Itselle tein harmaat ja laitoin reunaan sisarniitillä nahkasuikaleet tuomaan vähän luksuksen tuntua ;)




Opettelin viimein monen vuoden pitäis opetella-jahkailun jälkeen neulomaan sormikkaita ja samalla vauhdilla tuli sitten kolme paria. 


Sinisiin ompelin ohuet nahkapaikat, sillä nämä meni tyttärelle ratsastushanskoiksi. Juuri sopivaa ohutta nahkaa löysin Eurokankaan palalaarista. Iso n. 50 cm x 50 cm pala maksoi vain 5 euroa.


Muutamia sukkia. Parit sukat neuloin myös pitsikuviolla, mukavaa vaihtelua. 


Sydämet on ommeltu silmukoita jäljitellen jälkikäteen



VIRKATEN

Peitto vauvalahjaksi 




Kehyskukkaro ylioppilaalle lahjaksi.
Sydän valkoista nahkaa ja liimattu.