21. syyskuuta 2015

Kännykkälaukku töihin

Työkaverilla keikkui kiva pieni musta Marimekon laukku lanteilla. Päätin tehdä samantapaisen itse
itselleni. Minullahan on kaapissa sopivasti kankaatkin valmiina. Samalla vauhdilla syntyi korut kaulaan ja ranteeseen.


Päälliskangas ohutta vakosamettia, 
vuori mustaa softshelliä ja lisäksi tarvittiin 13 cm leveä laukunkehys
 plus pienet kiinnitysklipsit (molemmat Sinellistä) hihnaa varten.


Laukkuosan liimaamista varten virkkasin puuvillalangasta paksunnoksen reunaan. Sen kiinnitin koneella siksakilla. Kontaktiliimaa kehykseen ja kankaan reunaan ja vartin päästä paikalleenähellys.
Hihnan ompelin sametista. 


Hyvä tuli, parin viikon käyttäjäkokemuksella sanoisin että avainauhat jäävät vastaisudessa vähälle käytölle. Tässä on niin kätevää koko ajan kuljettaa kännykkää, avaimia, huulirasvaa ja pientä kampaa että taidan tehdä lisää eri värisinä :D 




17. elokuuta 2015

Hyvänvärinen läppärin suojakotelo

Työtietsikkani kaipasi suojakoteloa, että sitä voi kuljettaa mukana uudessa 
työlaukussani. Ajattelin heti jotain samettista ruohonvihreää tai keltaista kangasta ja helposti löytyikin tämä ihana keltainen vakosamettikangas. 


Tarvikkeet:
 Keltainen vakosametti - Kankaita.com
Musta softshell-kangas - Eurokankaasta
Vetoketju - Ompelutarvikeliike Keinonen, Jyväskylä




Pientä mallailua laatikosta löytyneitten merkkien kanssa. Valitsin tuon korennon, 
joka on art mediumilla joskus siirretty paksuhkolle kankaalle kuten myös 
Korennon Tanssi -merkkikin. Värisävy oli juuri sopiva.



Ompeluohjeita kurkkasin Pinterestistä, mutta nopeahan tämä oli kasata. Ensin päälliskankaat kiinni vetoketjuun, sitten vuorikappaleet kiinni vetoketjuun. Sovitus. Pientä leikkaamista toisesta päästä ja loput reunat ommellen yhteen ja vielä saumurilla huolittelu. 





Kyllä tämä aika asialliselta näyttää. Toivottu retro vaikutelma saavutettiin :)


Ja nätisti sujahtaa työlaukkuunkin, joka on osoittautunut 
viikon testiajon jälkeen erittäin käytännölliseksi töissä!


Ja keltaista samettia tilasin sen verran ison palan, että varmasti siitä tulee ommeltua muutakin :)

7. elokuuta 2015

Doris-mekko

Viimeinkin löytyi mieluinen mustavalkosävyinen trikookangas. Kelasin aiemmin kesällä monen kangaskaupan nettisivuja ja tuskailin, kun mustavalkoiset kankaat ovat pääasiassa raidallisia tai kuosiltaan satukirjamaisia ja  lapsellisia, Tilasin Doris-kankaan Sampsukalta.


Kaavaksi valikoitui jo moneen kertaan muokattu luottokaavani,
 pääntien muotoa ja väljyyttä on muutettu. Kaula-aukossa ja kädenteillä 
mustaa joustokanttia, helmassa käänne kaksoisneulalla ommellen.


Mekko pääsi jo 'testiajolle' shoppilureissulla ja osoittautui erittäin mukavaksi päällä. Kangas on paksuhkoa puuvillaelastaanitrikoota, eikä ainakaan ensimmäisessä pesussa ennen ompelua mennyt miksikään. Hyvä mekko tuli, onpa ihana laittaa maanantaina töihin päälle :) 


20. heinäkuuta 2015

Farkkulaukku - merkkilaukku

Nopeana välipalana ompelin ystävälle farkkulaukun vanhoista farkuista. 
Mallia on otettu tästä linkistä



Vuorikangas vanhaa puuvillaverhoa.


Tätä voisi melkein merkkilaukuksi kutsua, saksitut farkut kun olivat Hugo Bossin.....heh heh :D

Meikkipussi virkaten

Rai rai raitaa osa 579?? 


Ystävä halusi ison toalettipussin virkattuna. Tartuin työhön innokkaana, sillä piti tehdä nimenomaan tilava pussi. Aikani eri malleja miettien ja netistä inspiraatiota etsien päädyin virkkaamaan ihan pelkän suorakaiteen muotoisen kappaleen kiintein silmukoin. 
Lankana Schachenmayrin Kataniaa, koukku 2,5 mm.
Mitat 36 X 23 cm.



Sivusaumat ompelukoneella


Vuoriksi löytyi kaapista Hertta-trikoota. Piti tosin vielä lisätä valkoinen lakanakankainen vuori näitten väliin, olisi muuten tullut aika joustava pussukka...
Kaikissa kappaleissa on 'kauppakassialakulmat' 8 cm:n levyisenä.


Vetoketjun kiinnitys vuoriin


Lakanakangasvuorin ompelin trikoovuorin yläreunaan
 kapealla siksakilla kiinni ennen vetoketjun ompelua.


Nuppineuloilla kiinni päälliskankaaseen ja 
käsin ompelin paksummalla mustalla tikkauslangalla. 


Valmis. Tässä päätykuva.


Oma merkki nauhanpätkästä, Ompelin muuten ihan ekana sen koneella siihen.





Sisänäkymät





Pitäisköhän tehdä  itsellekin?  


4. heinäkuuta 2015

Kolikkokukkaro


Ystäväni pongasi Pinterestistä tämmöisen kukkaron Crochet Zipper Pouch ja pyysi virkkaamaan samanlaisen, mutta mustavalkoraidallisen. Innostuin ideasta jo samana iltana ja seuraavana aamuna virkattu osuus oli jo tehty. 





Koko ajan virkataan kiinteillä silmukoilla.Pohjaan aluksi 
pyöreää virkkausta, halkaisija n. 7 cm. 
Sitten vaan 'veetään rinkiä', kunnes kukkaro on halutun korkuinen. Virkataan siis lieriö. Kerroksen vaihtumiskohdassa täytyy olla huolellinen, ettei työ kapene tai levene. 

Vuori ommeltu Hertta-kankaan tilkuista. Vetoketjun kiinnitin käsin ommellen ensin virkattuun osaan. Vuorin yläreunaan ompelin senttimetrin taitteen nurjalle ja sitten käsin ommellen kiinni vetoketjuun siten, että vetoketjun kiinnitysompeleet jäävät piiloon.


Tässähän voi pitää koruja, kolikoita, korvatulppia, karkkeja.......


Heti aloitin vihreää ja suunnitelmissa on myös harmaavalkoinen ja miksei mustavalkokeltainenkin :D



6. kesäkuuta 2015

iPhonen piuhasta keltainen


Pakko saada keltainen piuha puhelimen laturiin. Näitähän näkee Pinterestissä ja hakusanalla DIY iPhone cord löytyy vaikka mitä tuunausvinkkejä. 
Tässä mun kokeilu. Ohut puuvillalanka ja kiinteitä silmukoita johdon ympäri. Alku ja loppu pujoteltu tylpällä neulalla piiloon. 

Lopputulos mieluinen! Maltilla täytyi virkata, että näinkin tasaista sain työn jäljestä, mutta kerrallahan se piti virkata! Tämä menee mun autolaturiin.