Toisella lomaviikolla olikin aika nostaa koneet pöydälle ja surruutella muutama mekko. Kankaita näytti kertynyneen muutama (neljä...) palanen ompelusessioita varten.
Tässä kuvassa olevaa mekkoa varten muokkasin ja tein 'harjoittelukappaleen' jo viime kesänä.
Osoittautui niin kivaksi, että keväällä tilasin Majapuulta tätä raitakangasta. Väri on hyvin tumma sininen, vaikka tässä näyttääkin mustavalkoiselta.
Tästä samasta kankaasta, mutta mustaraitaisena, tein aiemmin talvella yhden puseron ja kangas osoittautui laadukkaaksi, joten sinistä tilasinkin sitten kolme metriä.
Minkä ihmeen takia mä tilasin kolme metriä?! Kangas on tosi leveää ja sitä jäikin sitten runsaasti yli, vaikka mekossa onkin kaksi etukappaletta. Mitta on juuri polven päälle, paitsi tuo lipare jää sitten alemmas heilumaan. Alemmassa kuvassa mietinnässä vielä alemman etukappaleen raitojen suunta. Olen jo pitänyt tätä, ehdottomasti suosikkimekko tulee olemaan. Kaavana olen käyttänyt samaa kaavaa kuin useimmissa muissakin mekoissa ja siitä sitten muokannut tämän mallin.
Loppukankaasta päädyin kaavalehtien selailun jälkeen Noshin kaavaan (Käsityökerholehti 5-6/2015, mekon kaava) Jätin niskavetoketjun pois ja lisäsin rintalaskokset. Etukappaleen puolelta suurensin vähän kaula-aukkoa. Vähän lyhyempi on tämä kuin mallissa, kun kankaan pituus ei riittänyt, mutta polven päälle kuitenkin. Hihan 3/4 pituus on hyvä, taitaa päätyä töihin päälle ensi talvena!
Ikasyriltä monta kertaa kuolattu ja viimein tilattu vinoraitainen kangas päätyi hihattomaksi hellemekoksi. Pääntie ja kädentiet kantattu valkoisella joustokantilla, kuten myös helma. Sinne leikkasin hieman kaarevat sivut. Nyt vaan niitä hellekelejä kiitos!
Kaksi kangasta vielä oottelee inspiraatiota kaapissa. Jotenkin tuntuu että mekkoja ois jo tarpeeksi...katotaan nyt mitä sieltä tulee mutta nyt aion keskittyä maalaamiseen. Yksi taulu on jo tänä kesänä valmistunut:
Lisää taulusta mm. vaihekuvia löytyy taiteilublogistani: http://korennonkuiskaus.blogspot.fi/2016/06/giant-leopard-moth.html