23. toukokuuta 2015

Rai rai raitaa virkaten

Tämä projekti on puhallettu tulille jo viimekesänä, mutta jouduin purkamaan sen melkein kokonaan, joten hautautui sitten kaappiin oottelemaan uutta tulemista. Jatkuva pakkomielteeni mustavalkoiseen raitaan ja keltaiseen väriin auttoi urakoimaan tämän valmiiksi nyt jo ennen kesää.


Lankana on Novitan Kaisla, nauhamaista lankaa on miellyttävää virkata. Koukku oli 4mm. Ihan vaan rinkiä kiersin ja erityisen huolellinen saikin olla kerroksen vaihtumiskohdassa, ettei kapene tai levene työ. Tämän asian sössin eka versiossa, eikä tässäkään nyt ihan justiinsa varmaan mennyt, mutta näyttää ihan asialliselta. Toisella puolella laukkua menee tällainen vino 'sauma'. Pohja on lopuksi ommeltu umpeen ja alakulmiin 'kauppakassinkulmat', ettei jää ihan lättänäksi. 




Sisälle ompelin vuorin vetoketjutaskuineen, myös kauppakassikulmilla. Kangas H&M.n pussilakanasta, jonka jo viime kesänä ostin mekkoani varten. Toki meillä on sängyssäkin tällaiset pussilakanat.... kahvat ovat tekonahkaa ja ne on ostettu käsityömessuilta vuosi sitten, tässä linkki liikkeen sivulle.




Taskun ompelussa hyödynsin valmiita käänteitä pussilakanan alareunasta, siksi siihen osui tuollaiset nepparinpuolikkaat. Vetoketju kaitaleiden väliin ja reunat nurjalle 1 cm:n ja kiinni vuoriin.


Kyllä nyt täytyy lähteä shoppailemaan
 kun on näin hyvänvärinen laukku ;)

Huomaan blogiini tulleen uusia lukijoita!
Tervetuloa :)


4 kommenttia:

  1. Tosi hieno kesäkassi, upean pirtsakka tuo vuori!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Tämä kangas on kyllä ihanaa, se on sopivan ohutta ja kestää kuudenkympin pesun. Pussilakanasta on toinen puoli vielä jäljellä, siinä värit ovat päinvastoin. Säilytän sitä suurella hartaudella, kunnes joku sopiva idea syntyy toteutettavaksi ;)

      Poista
  2. Googletin ideoita Kaisla-langasta virkatakseni ja tämä pomppasi kuvahausta silmään. Onpa kivan raikas kassi! Tosi hienosti oot toteuttanut tuonkin sisuksen.

    VastaaPoista
  3. Kiitti :) Kassi on ollut mieluinen ja sisätasku on näppärä kauppareissulla.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.